Musée du quai Branly Pariisi
Jokaisella tavalla rakennus on yhtä kiehtova ja ainutlaatuinen kuin sen sisältö
Ranskan presidenteille on tullut tavaksi tehdä rohkea arkkitehtoninen ja kulttuurinen kannanotto, joka muodostaa kestävän perinnön heidän virkakautensa ajalta – ja useat heistä ovat seuranneet Georges Pompidoun esimerkkiä, joka aloitti tämän perinteen Centre Pompidou -keskuksella. Monikäyttöinen tila, joka sijaitsee Pariisin sydämessä, on varhainen Richard Rodgersin ja Renzo Pianon mestariteos. Rakennus on muun muassa Euroopan suurimman modernin taiteen kokoelman koti. Kaksi samankaltaista kannanottoa ovat Musée d’Orsay, entinen rautatieasema, joka presidentti Giscard d’Estaingin aikana uudistettiin Gae Aulentin toimesta, sekä presidentti François Mitterrandin toimeksiannosta tehty Grand Louvren uudistus, jonka lasipyramidi ja sisäänkäyntihalli suunnitteli I.M. Pei.
Ei siis ole yllättävää, että presidentti Jacques Chirac halusi jättää oman, ikonisen jälkensä Ranskan pääkaupunkiin. Presidentti Chiracin elinikäinen kiinnostus niin sanottuja ‘Arts Premiers’ -taiteita kohtaan ja hänen huomattava tietämyksensä ulkomaisista ja erityisesti itämaisista kulttuureista loi perustan kunnianhimoiselle hankkeelle. Tarkoituksena oli luoda ainutlaatuinen ympäristö, jossa voitaisiin esitellä 300 000 muinaisten Afrikan, Amerikan, Aasian ja Oseanian kulttuurien valmistamaa artifaktia parhaalla mahdollisella tavalla saman katon alla. Jacques Chiracille kyse oli ...“kulttuurien ja taiteiden rajattoman monimuotoisuuden korostamisesta, verrattuna yksitoikkoisuuden kolkkoon ja uhkaavaan ylivaltaan”.
Loogisesti taideteokset piti sijoittaa museoon, joka kykenisi omalla tavallaan ilmentämään tällaista radikaalia vastakohtaa yhdenmukaisuudelle. Jopa pieninkin viittaus nykyarkkitehtuurin kliseisiin oli vältettävä: itse rakennuksen täytyi ilmentää ainutlaatuisen alkuperäistä sisältöään.
Kuten arkkitehti Jean Nouvel tiivistää, “Ainutlaatuinen arkkitehtuuri ainutkertaisille esineille“ oli vastaus tähän haasteeseen. Ateliers Jean Nouvel, hänen arkkitehtitoimistonsa, sai tehtäväkseen suunnitella uuden museon. Itse Pritzker-palkinnon voittajana – joka laajasti tunnetaan arkkitehtuurin Nobelin palkintona – Jean Nouvel johtaa yhtä harvoista todella kansainvälisistä ranskalaisista suunnittelutoimistoista, jolla on toimistot Pariisissa ja Shanghaissa ja 130 hengen monikulttuurinen henkilökunta. Tunnettuja kokeilevasta otteestaan arkkitehtuuriin, Ateliers Jean Nouvel on rakentanut ainutkertaisia rakennuksia ympäri maailmaa, Etelä-Koreasta Yhdysvaltojen Keskilänteen ja Tanskasta Abu Dhabiin.
Musée du Quai Branly – nimettiin uudelleen Musée du Quai Branly-Jacques Chiraciksi vuonna 2016 kunnioittaakseen sen aloitteentekijää – ei ole missään nimessä poikkeus, mikä sai New York Timesin kuvaamaan sitä ...“uhmakkaana, salaperäisenä ja villinä eksentrikkona”. Seisoo paalujen päällä Seinen vasemmalla rannalla, Eiffel-tornin vieressä, museo muistuttaa pitkää jalankulkusiltaa, joka yllättäen on kasvot kohti jokea sen sijaan, että se ylittäisi sen. Sen kupera julkisivupaneeli yhdistää kallistetut lasipaneelit yläkerroksessa 29 ikkunattomaan laatikkoon, jotka työntyvät esiin täydeltä pituudeltaan keskiosassa. Niiden muodostama sekamelska on niin voimakkaassa kontrastissa rakennuksen sileän kaaren kanssa, että ensisilmäyksellä ne näyttävät melkein hämmästyttävinä jälkikäteisajatuksina.
Enemmän kuin mikään muu elementti, nämä laatikot ovat museon visuaalinen tunnusmerkki. Yksikään laatikko ei ole samanlainen, sillä ne vaihtelevat sekä mitoiltaan että väreiltään: Trespa® Meteon® -julkisivupaneelit – useissa kiinteissä sävyissä taupesta okraan, eri punaisten ja ruskeiden kautta – soveltuvat täydellisesti tähän tarkoitukseen. Huolimatta siitä, että ne ovat alttiina sääolosuhteille ja kaupunkiympäristölle vuodesta 2006 lähtien, paneelit näyttävät edelleen yhtä virheettömiltä ja eläviltä kuin asennuspäivänä.
Nämä ylhäältä roikkuvat, moniväriset, selkeästi leikatut laatikot eivät ole yksinkertaisia koristeita. Korkeasti omaperäisenä tulkintana klassisesta periaatteesta, että ‘muoto seuraa funktiota’, ne täyttävät oman ainutlaisen kaksoistarkoituksensa. Ne eivät ole vain arkkitehtoninen vertauskuva museon sisällä näytettävän kulttuurien häikäisevästä moninaisuudesta. Laatikot tarjoavat myös laajan valikoiman intiimimpiä näyttelytiloja, jotka ovat ihanteellisia tiettyjen artifaktien ja kokoelmien esittelyyn. Sellaisina ne täydentävät loistavasti museon kokonaisuutta: pääasialliset näyttelytilat on nimittäin suunniteltu tarkoituksellisesti välttämään rajoja – ja upottamaan vierailija kerralla esillä olevan taiteen poikkeukselliseen moninaisuuteen.
FI/FI
